Etsitään johtajaa

Etsitään kuumeisesti johtajaa syksyllä aloittavaan Narvin Kajon sudenpentulaumaan! 
Ryhmän vastuujohtajana toimii Heini Nakola ja nyt etsimmekin Heinille aisaparia. Pestiin ei tarvita aiempaa partiotaustaa! Tekemällä oppii ja partion sisällä voi kurssittautua, lisäksi Heini on kokenut partiolainen eli ryhmään on kenen tahansa helppo tulla.

Ryhmä muodostuu uusista sudenpennuista eli luultavasti pääasiassa ekaluokkalaisista. Sudenpennut ovat 7-9 -vuotiaita eli olisi toivottavaa, että ryhmään sitoudutaan pidemmäksi aikaa. Sinulta odotetaan osallistumista kerran viikossa viikkokokoontumisiin ja niiden suunnitteluun, pari kertaa vuodessa yöretkille, lippukunnan yhteisiin tapahtumiin ja mahdollisuuksien mukaan muihin tapahtumiin, joihin sudenpennut osallistuvat esimerkiksi leireille n. kerran vuodessa ja sudenpentukisoihin kerran vuodessa. 

Huom. Kaikille kiinnostuneille aikuisille löytyy paikka!

Jos kiinnostuit tai jäi kysyttävää, ota yhteyttä Narvin Kajon kanavissa tai maria.seppa@partio.fi